Limingan Kokoomus

Petteri Paananen

Kehitysjohtaja, DI
Tuposlainen, kolmen teini-ikäisen lapsen isä.

Olen Petteri Paananen, ehdolla kunnallisvaaleissa Kokoomuksen listoilla. Olen asunut Tupoksessa 15 vuotta ja minulla on kolme teini-ikäistä lasta.
Työurani olen tehnyt IT-alalla. Nyt olen töissä data-analytiikkaa tarjoavassa konsulttiyrityksessä, vedän Oulun toimipistettä ja yli kahdenkymmenen ammattilaisen konsulttitiimiä. Lisäksi osallistun yrityksen johtamiseen eri rooleissa. Työ asiakkaiden kanssa sekä yrityksen hallinnossa on opettanut kokonaiskuvan tärkeyttä, asioiden katsomista monelta kannalta sekä ihmisen nostamista keskiöön. Talous ja raha sanelevat yleensä raamit, mutta ihmiset ja ihmisten hyvinvointi tulisi olla keskiössä. Johtaa ei voi pelkillä numeroilla.

Olen kiinnostunut yhteisten asioiden hoitamisesta. Aiemmilla vaalikausilla olen ollut kunnanvaltuuston varajäsenenä sekä mukana sivistyslautakunnassa ja nyt päättyvällä kaudella tarkastuslautakunnan varajäsenenä. Toimin myös muutaman yhdistyksen hallituksessa sekä seurakunnan luottamuselimissä.

Työkokemuksen ja kunnallisen päätöksentekokokemuksen kautta minulle tärkeiksi asioiksi ovat muodostuneet kehittämisen edellytykset. On tärkeää, että Liminka on hyvä ja turvallinen paikka asua, tehdä työtä, yrittää ja viettää perhe- ja vapaa-aikaa. Hyvän ja turvallisen kehittäminen ja ylläpitäminen vaatii yleensä rahaa. Tulojen ja menojen täytyy olla tasapainossa ja kunnan selviytymisestä tulevaisuudessa täytyy kantaa huolta. Kriisikunnaksi emme halua. Minusta on lyhytnäköistä keskittyä pelkästään korjaamaan ja parantamaan asioita ilman, että samalla ajattelee, mistä rahat parannuksiin tulevat. Kuntamme vetovoimasta ja imagosta täytyy huolehtia aktiivisesti houkutella uusia asukkaita ja ennen kaikkea yrityksiä.

Vapaa-aikana löydän kulttuuriharrastuksista vastapainoa työlle. Luen monenlaista kirjallisuutta, opiskelen uusia asioita sekä harrastan musiikkia. Trumpetin soitto on uusin harrastukseni, joka tuottaa iloa itselle ja toivottavasti myös naapureille.

” Motto: Faktapohjaista päätöksentekoa ihmistä unohtamatta ”